Parkinsonin taudin diagnoosi perustuu tutkimukseen jossa on osoitettava olevan vähintään kaksi Parkinsonin taudin keskeistä oiretta. Taudin diagnoosin tekee neurologi.
Samankaltaisia oireita löytyy kuitenkin myös muista sairauksista joten ennen diagnoosin tekoa muut samankaltaiset sairaudet on tutkimuksella suljettava pois. Kuvantamistutkimuksia tarvitaan tällöin myös joskus apuna jotta diagnoosi voidaan varmuudella todentaa.
Dopamiiniaineenvaihduntaa aivoissa (SPECT) mittaavaa menetelmää voidaan myös käyttää apuna yksittäisissä tapauksissa diagnoosia tehtäessä.
Hoitoa joka parantaisi tai ehkäisisi Parkinsonin tautia ei tunneta niinpä lääkehoito on lievittävää hoitoa.
Potilaan ikä, suoriutumiskyky, oireet, muu lääkitys ja muut sairaudet vaikuttavat lääkityksen valintaan suuressaa määrin.
60-65 vuotiailla Parkinsonin taudin potilailla varhaisvaiheen hoito aloitetaan MAO-B:n estäjällä tai sitten dopamiiniagonistilla. Levodopalääkityksen aloittamista voidaan siirtää jopa usealla vuodella johtuen tästä varhaisvaiheessa aloitetusta lääkehoidosta. Alun lääkitys lieventää sairauden varhaisvaiheen oireita. Monisairaalla ja vanhemmalla potilaalla Levodopalääkitys voidaan aloittaa suoraan alusta asti.
Levodopan lääkeannosta voidaan pitää normaalia pienem
pänä kun se yhdistetään dopamiiniagonistiin.
Alkuvaiheen lääkityksen ollessa sopiva voidaan oireet pitää lievinä jopa vuosia mutta ennen pitkää Levodopalääkitys tulee aloittaa kaikilla Parkinsonin taudin potilailla. Jotta Levodopan mahdolliset haitat pysyisivät mahdollisimman pieninä mahdollisimman pitkään aloitetaan levodopan annostelu hitaasti kasvattaen.
Pahoinvointi, huimaus ja ruokahaluttomuus ovat yleisimpiä Levodopan alkuvaiheen haittoja. Levodopan annostelu räätälöidään yksilöllisesti kunkin potilaan tarpeiden mukaisesti.
Lääkehoidon vaikutuksen teho heikkenee taudin edetessä keskivaiheeseen ja potilaan toimintakyky alkaa vähitellen heiketä ja tahattomat liikkeet alkavat olemaan jo yleisiä. Käytännössä jokainen potilas alkaa kärsimään keskeisistä oireista ajan mittaan.
Lääkehoidolliset ongelmat ovat hyvin yleisiä taudin edetessä pidemmälle jolloin oireetkin alkavat olla jo erittäinkin haitallisia.
Kun Parkinsonin taudin potilaan annosvaste alkaa hiipua aloitetaan dopamiiniagonisti-hoito Levodopan lisäksi tai vaihtoehtoisesti lisätään Levodopan annostusta. Annosvasteella siis tarkoitetaan tilaa jolloin lääkkeen teho hiipuu ja oireet alkavat ennen uuden lääk
annoksen ottoa.
Levodopan ottoväliä on myös mahdollista lyhentää ja vastaavasti sitten annoskokoa pienentää.
Dystoniat aiheuttavat kipua ja vaikeuttavat liikkumista. Dystonialla tarkoitetaan pakkoasentoa, kehon osan vääntöä tai lihaskouristusta. Tavallisia ovat jalkojen tai varpaiden krampit mutta oireita voi ilmaantua myös muihin kehon osiin. Dystoniaa hoidetaan lääkitystä lisäämällä.
Dyskinesiat ovat alussa lievähköjä ja niitä ei edes välttämättä edes huomata. Dyskinesialla tarkoitetaan raajojen ja kehon tahattomia liikkeitä. Levodopa-annosta pienentämällä voidaan helpottaa dyskinesian oireita.
Parkinsonin potilaan oireista johtuen useat kaatuilevat useastikin joten kulkemista helpottavien aouvälineiden käyttö on erittäin suotavaa pahempien loukkaantumisten välttämiseksi. Hyviä apuvälineitä ovat esimerkiksi rollaattori ja kävelysauvat.
Myös verenpaineen vaihtelut, käytöshäiriöt, syljen valuminen, nielemisvaikeudet muistin ongelmat ja masennus ovat mahdollisia Parkinsonin taudin potilaalla joko lääkitykssestä johtuen tai sitten itse taudin oireista johtuen.
Potilaita joilla sairaus on edennyt pitkälle ja joilla lääkehoito ei enään välttämättä riitä lieventämään sairauden oireita voidaan auttaa syväaivostimulaatio- ja levodopainfuusiohoidolla.